|
JuhaK
|
 |
« : 01.10.08 - klo:07:45 » |
|
Käytiin Merjan kanssa Ikaalisissa maakuntamatkalla, ja sieltähän paljastui vaikka mitä spotteja. Kannattaa ehdottomasti pysähtyä esim. ohikulkumatkalla, jos mäenlasku kiinnostaa. Kaupungin helmi on niemelle rakennettu Vanha Kauppala, jonka keskusta on korkealla ja rannat sitten matalalla. Pääkaduilta lähtee joka suuntaan mäkiä, joista jotkut ovat omiaan pitkäkestoiseen kruisaukseen ja toiset esim. slaidaukseen. Löytyi mm. yksi pätkä, joka on yhtä jyrkkä kuin Boschin mäki mutta vähintään kaksi kertaa niin pitkä. Autoliikenne oli ainakin viikonloppuna täysin olematonta, eikä ihmisiäkään hirveen paljon näkynyt. Ikaalisten kylpylän kupeesta taas bongattiin rinteeseen rakennettu lomamökkikylä, jonka läpi nousee jyrkkä ja hyväasfalttinen loivasti mutkitteleva tie. Eräänlainen Messilän light-versio.  Näytti siltä että ovat rakentamassa sinne lisääkin, joten paikkaa kannattaa pitää silmällä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
PYYNIKKI LOCALS KALEVA FLATLANDERS
|
|
|
|
JuhaK
|
 |
« Vastaus #1 : 01.10.08 - klo:08:36 » |
|
Ai niin, Ikaalisissa jossain parkkialueen nurkassa näytti olevan myös Suomen kapein ja matalin mini. Harmi ettei ollut kameraa käsillä. 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
PYYNIKKI LOCALS KALEVA FLATLANDERS
|
|
|
|
Kaerae
|
 |
« Vastaus #2 : 01.10.08 - klo:11:43 » |
|
Vai niin, ettäkö pienin ja matalin? Turistiluokkaako nuo teidän tähdet merkkaa? Meikä muuten about asuu Ikaalisissa. Suosittelen. Välillä tulee soudeltua siihen pikkuminille treenaileen coping-tansseja vähän riskittömämmin, hyvähän sellainen pieni mini on olla olemassa. Totta tosiaan, eräät parhaista mäkimestoista maassamme löytyvät juuri Ikaalisista. Ja sit vielä se yks juttu: v...ikaalinen.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
JuhaK
|
 |
« Vastaus #3 : 01.10.08 - klo:11:51 » |
|
hyvähän sellainen pieni mini on olla olemassa No totta munassa, korkeus näytti about sopivalta meikäläisen tasoisen sählääjän harjoituksiin.  Mielellään tollasen ottais vaikka pihalleen. Se vaan näytti auton ikkunasta aika orvolta kyhjöttäessään ypöyksin siinä parkkiksella. Mikähän on käyttöaste?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
PYYNIKKI LOCALS KALEVA FLATLANDERS
|
|
|
|
Kaerae
|
 |
« Vastaus #4 : 01.10.08 - klo:18:09 » |
|
Käyttöaste on varsin alhainen minin osalta, mutta viereisellä rhino-parkilla paikalliset BMX-velvolliset rippaavat aurinkoisina päivinä aivan sutena. Aika vähänhän noita ramppeja ulkosalla käytetään, kun ovat nämä tuulipukukelit ja tietokonepelit. Teitä kuntoskeittaavia ikämiehiä näyttää onneksi olevan mäet mustanaan. Longboard markkinat ovatkin piristäneetkin riutuvaa harrastustamme mukavasti. Tämä "buying hobby" meininki on skeittaukselle sama kuin verrattain kalliit maastopyörät aikoinaan fillariskenelle. Keskiluokkaisetkin voivat alkaa taas harrastaa, ilman pelkoa köyhäksi leimautumisesta. Miten tämä liittyy Ikaalisiin? Käyhän vaan sinnikkäästi laskettelemassa siellä niin, eiköhän joku pesäpalloilijanarttu ala baitata sinuakin.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
pore
|
 |
« Vastaus #5 : 01.10.08 - klo:18:42 » |
|
Onko lonkutus siis elintasoskeittausta?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Rullakarhu
|
 |
« Vastaus #6 : 01.10.08 - klo:19:02 » |
|
Onko lonkutus siis elintasoskeittausta?
Longboard on skedeemisen rollaattori. Kun aika ja innostus ei enää riitä neppistelyn vaatimaan nurkissa roikkumiseen ja trikkien hiomiseen samoilla kurbeilla ja kaarilla ja paikat paukkuu loputtomista pannuista ja korkealta ländäyksistä ja hampaat on niin täynnä paikkoja, että varisevat suusta kun kovat pyörät täristää, on ihan luontevaa vaihtaa "rauhallisempaan". Ja samalla huomaa kuinka paljon kovemmat kiksit kuin neppistelystä koskaan saa alamäissä polkupyörien ohi viilettäessä kun näkökenttä kaventuu putkeksi ja viikatemies läähättää niskaan vain yhden wobblen tai pahasti paikalle sattuvan auton muodossa. Hyvä kun Juha muistutit tuosta Ikaalisista. Kesällä tuli poikettua kylpylällä (ja juotua elämäni kallen kalja aulabaarissa), kun kaverin mökki on ihan lähistöllä. Lähdetään ihmeessä poikkeamaan, jos vain ilmat vielä sallii. Houkutellaan Kaerae samalla laskuille. Sehän tunnetusti vetää verttipelillään samat mäet kuin märkäkorvemmat pitkillään
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Faster, faster, faster, till the thrill of speed overcomes the fear of death.
|
|
|
|
Jasse
|
 |
« Vastaus #7 : 01.10.08 - klo:19:29 » |
|
Ja samalla huomaa kuinka paljon kovemmat kiksit kuin neppistelystä koskaan saa alamäissä polkupyörien ohi viilettäessä Mä en koskaan saanut, kävi juuri toisinpäin. Ja siis puhun vain omasta kokemuksestani. Kuitenkin kivaa toi laskeminenkin oli. Ne kiksit omalla kohdalla tulee ihan toisenlaisesta skeittauksesta.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Rullakarhu
|
 |
« Vastaus #8 : 01.10.08 - klo:19:57 » |
|
Mä en koskaan saanut.... Ne kiksit omalla kohdalla tulee ihan toisenlaisesta skeittauksesta. [/quote]
Voihan se mennä toisinkin päin. Pääasia että rullat ei jää naulaan ja että etsii itselleen sen mukavimman tavan rullaa. En itsekään ole tietenkään siirtynyt puristi pitkälautailijaksi, vaan yritän tasisesti rullata kaikkea. (voi kun verttiä osais/uskaltais7olis trella)
Mut meneepäs Offiintopicista. Jatketaan toisaalla....
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Faster, faster, faster, till the thrill of speed overcomes the fear of death.
|
|
|
|
Kaerae
|
 |
« Vastaus #9 : 02.10.08 - klo:01:19 » |
|
No kylläpä se Rullbjörn nyt kehuu...Jäbähän muuten osaa vetää verttiä, vaikka ehkä haluatkin salata moisen. Kyllähän tässä alkaa pihvi pehmetä kun pari vuosikymmentä on nuijittu. Apuvälineitä on jo nyt melkoisesti: Varvastuki, akillesjänneremmit, polven tukisukka, sen päälle kova polvituki, vaikka terveempi puoli pärjääkin ihan vain polvenlämmittimellä, ja ranneremmit on myös syytä pukea aina kun ulos menee, niin ja kengät toki kanssa. Siinä kun sitten ruvetaan niitä varsinaisia syndejä pukemaan vierähtääkin pidempi tovi. Tolla perussetillä pystyy just hoiteleen soudut Kyrösjärvelllä ja ehkä, jos luupiikki armahtaa, niin voi hiukan skedetä flättiä...äkäinen veteraani. Ootteko muuten huomanneet, että nimessä Ragnar on ra-GNAR?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Jusa
|
 |
« Vastaus #10 : 02.10.08 - klo:16:33 » |
|
Longboard on skedeemisen rollaattori. Kun aika ja innostus ei enää riitä neppistelyn vaatimaan nurkissa roikkumiseen ja trikkien hiomiseen samoilla kurbeilla ja kaarilla ja paikat paukkuu loputtomista pannuista ja korkealta ländäyksistä ja hampaat on niin täynnä paikkoja, että varisevat suusta kun kovat pyörät täristää, on ihan luontevaa vaihtaa "rauhallisempaan".
Ja samalla huomaa kuinka paljon kovemmat kiksit kuin neppistelystä koskaan saa alamäissä polkupyörien ohi viilettäessä kun näkökenttä kaventuu putkeksi ja viikatemies läähättää niskaan vain yhden wobblen tai pahasti paikalle sattuvan auton muodossa.
Hyvin henk.koht. juttu. Mulla lonkuttelu alkoi vain ja ainoastaan halusta opetella slaiditemppuja ja se on suurin motivaation lähde vieläkin. Nivelet ei oo yhtä kovilla ku neppistelyssä, mutta muuten just samaa trikkien hiomista ja ainaista harjottelua. Sen sijaan vauhti ei innosta lainkaan eikä kyllä juuri pelkkä kruisailukaan. Tanssituntien sisältö voi olla rauhallista, mutta trikkiorientoitunutta se on silti. Siihen meikällä ei oo oikeen aikaa löytyny vaikka kiinnostusta oiski.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Jasse
|
 |
« Vastaus #11 : 02.10.08 - klo:18:55 » |
|
Hyvin henk.koht. juttu.
Jep. Skeittaus ei pakota mihinkään ja kaikki on mahdollista, mikä on siistiä. En ole edes hyvä nepittämään (melko paska oikeastaan, tai ainakin temppuvarasto on kapea), mut siinä on vaan silti jotain, mikä pitää lujaa kiinni. Se on vaan se tunne, kun on parin taukopäivän jälkeen taas päässy laudalle, ne ekat minuutit jo tuottaa hyvää fiilistä, vaikka ei olisi kuin vasta vähän pyöriny siinä. Ei vaan ole sille tunteelle vielä tullut korvaavaa eteen. Tietty sitten onnistuminen on toinen, mikä pitää kiinni. Nykyisin on niin paljon vähemmän aikaa skeittaa, että ne lyhyet hetket on aina niin siistejä ja ei ehdi puutua. Tuskin sitä kovin paljoa enään tulee kehittymäänkään skedeyksessä, se vaatisi niin paljon paneutumista, eli aikaa, kun ei ole luonnostaan lahjakas. Muutamia valikoituja perusjuttuja hiomalla silloin tällöin saa fiilistä. Se edellyttää vaan sitä, että skeittaa itselleen. Ei kauheasti välitä, mitä ympärillä pyöritellään. Hirveemmin ei tule tehtyä millään hc- asenteella neppikselläkään mitään. Aika varovaista samojen temppujen pyörittelyä se on omalla kohdalla, mut just siitä mä pidän. Ei ole tarkoitus kuvata jotain monipuolista parttia. Hyvää fiilistä haen ja paikalleen jämähtäminen tempuissa ei silti puuduta, koska aika harvassa on ne nepitystemput, jotka voi vetää täydellisesti joka paikassa. Nepittelyssäkin kovan luokan jutut vaatii sitten ne veronsa melko useasti ja se ei kauheasti houkuta vaikka en ikämies ihan vielä olekaan, onneksi voi valita miten skeittaa. Haastetta kuitenkin pitää olla, muuten alkaa maistua touhu puulle, pelkkä haaste ei kuitenkaan omalla kohdalla pelkästään riitä. Pitää olla joku muu koukku. Vaihtelu kuitenkin virkistää ja voisi melkein suositella kaikille, että kokeilee mahdollisimman monipuolisesti erilaisia lautoja ja skeittaustyylejä, sen jälkeen löytää ainakin mistä pitää todella. Se kesä, kun tuli vedettyä lonkkarilla oli todella antoisa ja jäi mieleen, että voisi taas jossain välissä tehdä vähän sitäkin. Ihan sama, kun en ole lumilautaillut yli kymmeneen vuoteen, niin se voisi tehdä vaihteeksi gutaa. Kivaa se oli aikoinaan, tosin silloin oli etelässäkin vielä lunta talvisin. Toisaalta, jokaisen kannattaa myös käyttää vaivaa välineisiin tutustumiseen. Neppiskään ei ole välttämättä yhtä kuin ei käänny ja rämisee, kuten ei lonkkarikaan yhtä kuin ei voisi tehdä temppuja. Sinällään noi stereotypiat ei juuri liikuta, ne on lähinnä huvittavia. Yleensä joku möläyttää tollasta, kun ei tunne asiaa… Nyt kun pääsis vielä flunssasta, vois käydä skeittaamassa. Ja miten edellinen liittyy Ikaalisiin? no siten että Ikaalinen on mahdollisuuksien skedepaikkakunta;)
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Rullakarhu
|
 |
« Vastaus #12 : 03.10.08 - klo:10:32 » |
|
Mahtavaa avautumista omista skede motivaatioista. Selvästikin märät kelit ja jäbillä kovat skeittikset puntissa, kun noin henkeväksi heittäytyy. 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Faster, faster, faster, till the thrill of speed overcomes the fear of death.
|
|
|
|
Jasse
|
 |
« Vastaus #13 : 03.10.08 - klo:11:59 » |
|
Selvästikin märät kelit ja jäbillä kovat skeittikset puntissa, kun noin henkeväksi heittäytyy.
Näinhän se. Skeittaus pitää mielen virkeänä, välipäivien runsas määrä aiheuttaa tälläistä. Tosin halliin pääsisi, mut flunssa vielä päällä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
jennij
|
 |
« Vastaus #14 : 04.10.08 - klo:01:10 » |
|
Ikaalisissa on ti-ti nallejen talo  (pieniminipienilleilmoille)
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Lahja
Newbie
Poissa
Viestejä: 42
|
 |
« Vastaus #15 : 22.05.09 - klo:20:07 » |
|
Minimini on hävinnyt.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Lanssi
|
 |
« Vastaus #16 : 01.02.10 - klo:15:08 » |
|
Tuli tässä selaillessa huomattua, että mun vanhasta kotipaikkakunnasta puhutaan. Ihan vinkkinä suosittelen Kartun mäkiä, eli kylpylän lähellä olevan "kylän" raittia. Kolmostietä Ikaalisista Vaasaan päin, kylpylän risteyksen ohi, ja n. 300 metrin päästä tulee mäen päällä risteys, josta käännös oikealle Karttuun. Pari sataa metriä siitä tasasta, ja sitten alkaa lasku. On kohtuu jyrkkä ja pitkä, jonka jälkeen pieni ylämäki ja tasasta. Flätin jälkeen tulee lyhyt jyrkkä mäki, joka menee pienen sillan yli lyhyeeseen jyrkkään ylämäkeen. Sen jälkeen on taas laskettavaa. Tuon jonkun mainitseman lomakylän läpi menevästä kruisailusta pääsee kans tuolle Kartunmäelle, tosin aikalailla alapäähän. Suosittelen tutustumaan!
|
|
|
|
|
tallennettu
|
"I love deadlines. I like the whooshing sound they make as they fly by" -Douglas Adams
|
|
|
|
Lanssi
|
 |
« Vastaus #17 : 10.03.10 - klo:10:34 » |
|
|
|
|
|
|
tallennettu
|
"I love deadlines. I like the whooshing sound they make as they fly by" -Douglas Adams
|
|
|
|