|
Stoole
|
 |
« : 29.04.09 - klo:19:43 » |
|
Teenpä tästä nyt aiheen tännekin.
Viime vuonna Turkulainen kaksikko pamautti laudoilla Hollantiin festareille. Tästä inspiroituneena toinen Turkulainen päätti repäistä ja niinpä heinäkuun kolmantena päivänä alkaa seikkailu laudan kanssa Japanissa. Suunnitelmana on lautailla kolmessa kuukaudessa yksin noin 2000 kilometriä pohjoisen Sapporosta etelän lämpöön Fukuokaan. Matkaan mahtuu myös vaellusta ja todennäköisesti parkouria jos moneen kertaan telotut jalat vain kestävät.
Majoitus teltassa, autiotaloissa, nettituttujen luonna ja kapselihotelleissa. Laudaksi tulee Powder Flower jonka speksit ovat vielä toistaiseksi auki, konseptina on alustavasti Kiliman tyyppinen yleislauta, drop trough Holeyt, renkaiksi varmaan Lush Avalanchet mäkiin (jotka muuten ovat aivan tajuttomia siellä) ja jotkut pehmeämmät kruisailuun. Muuten kaikki tarpeellinen vaatteista (kaksi paitaa, kahdet kalsarit linjalla) varaosiin kulkee repussa mukana.
Matkasta tulee blogi jota rupean pitämään jahka lähtö on lähempänä.
Voin myös kirjoittaa matkasta Ruhjeeseen juttua jos ketään kiinnostaa lukea.
Vinkkejä, ehdotuksia ja muuta otetaan vastaan.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
samuli.
Newbie
Poissa
Viestejä: 48
ei tää tästä
|
 |
« Vastaus #1 : 29.04.09 - klo:19:49 » |
|
Go! Henkistä supporttia ja toivotaan et sun jalat kestää, sekä potkimisen että muun vapaa-ajan aktiviteetin  PKTKUaina
|
|
|
|
|
tallennettu
|
One should not ask directions from someone who knows the way because then one would not be able to get lost
|
|
|
|
julppu
|
 |
« Vastaus #2 : 29.04.09 - klo:19:55 » |
|
Hienoo 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Support your locals only.
|
|
|
|
Joonas
Vieras
|
 |
« Vastaus #3 : 29.04.09 - klo:20:23 » |
|
Go turku. Teillä sielläpäin suomea taitaa olla jotain vinksahtanu päässä, kun lähette tommosille retkille. 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Born Veteran
|
 |
« Vastaus #4 : 02.05.09 - klo:22:03 » |
|
Go turku. Teillä sielläpäin suomea taitaa olla jotain vinksahtanu päässä, kun lähette tommosille retkille.  No hei! Kuka nyt Turussakaan haluais olla? vitsi...  Mutta tosissaan; hienoa! Ja uskoisin, että juttu toimis vallan mainiosti ruhjeen "sivuilla".
|
|
|
|
|
tallennettu
|
"If you´re too old to skate, you´re too old to have fun!" -The Skateboard Book-
|
|
|
|
kalzone
|
 |
« Vastaus #5 : 03.05.09 - klo:00:14 » |
|
jostain vastaavasta reissusta itsekkin haaveilen. hienoa että lähdet toteuttamaan, onnea matkaan!
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
panhead
|
 |
« Vastaus #6 : 03.05.09 - klo:15:04 » |
|
Joo ruhjeeseen ehdottomasti, mutta kai sulla kunnon kamera on sit messissä myös.. Kuvareportaasit ne on jotain. Nim. Minä luen mielelläni Suomen kuvalehteä 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Celeritas necesse est, vivere non est necesse
|
|
|
|
Stoole
|
 |
« Vastaus #7 : 03.05.09 - klo:19:10 » |
|
Joo ruhjeeseen ehdottomasti, mutta kai sulla kunnon kamera on sit messissä myös.. Kuvareportaasit ne on jotain. Nim. Minä luen mielelläni Suomen kuvalehteä  Canon G10 on matkakamerana. Ottaa hiton hyviä kuvia vaikka ei olekaan mikään monen tonnin ammattilaisjärkkäri. Jotain videonpätkääkin koitan kuvailla samalla.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
sirherbert
|
 |
« Vastaus #8 : 03.05.09 - klo:23:53 » |
|
Jep, ruhje olisi kiitollinen ihan tekstuaalisesta JA kuvallisesta reportaasista. Myös video on tervetullutta!
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Ruhje Webzine - Rullalautailun erikoisin julkaisu. Deal Machine - The Modular sales toolkit. " This is concrete warfare we're talking about... if you're going to ride you gotta get on that shit." -Wentzl
|
|
|
|
Stoole
|
 |
« Vastaus #9 : 01.07.09 - klo:12:32 » |
|
Bump Lähtöön on nyt kaksi päivää. Alkaa hiukan jännittää.  Reppu on nyt pakattu ja testattu parilla pitkällä lenkillä. Laudan saan vasta huomenna, toivottavasti sen kanssa ei ole mitään ongelmia. Jotkut ovat ehkä huomanneet allekirjoituksessani linkin blogiini, mutta mainitaan nyt vielä tässä, että matkan edistymistä voi seurata osoitteesta http://skatejapan2009.blogspot.com/
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
papa
|
 |
« Vastaus #10 : 03.07.09 - klo:16:53 » |
|
Onnea matkaan!!
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Stoole
|
 |
« Vastaus #11 : 04.07.09 - klo:04:57 » |
|
Morjensta Osakasta. Homma alkaa ainakin aivan taydellisella painajaisella. Kaikki muu on mennyt loistavasti, mutta uunituore Powder Flowerin lautani on kadonnut jonnekin lentoyhtiolta. Vittu etta voi pienta ihmista vituttaa. Pakko jaada tanne Osakaan venailemaan josko se loytyy ja katoa sitten jatkoa.
Aivan epatodellinen olo, toivottavasti nuo saavat sen jostain kasiinsa, lahetin asken kaikki mahdolliset mailit ja lomakkeet.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Born Veteran
|
 |
« Vastaus #12 : 04.07.09 - klo:09:30 » |
|
Morjensta Osakasta. Homma alkaa ainakin aivan taydellisella painajaisella. Kaikki muu on mennyt loistavasti, mutta uunituore Powder Flowerin lautani on kadonnut jonnekin lentoyhtiolta. Vittu etta voi pienta ihmista vituttaa. Pakko jaada tanne Osakaan venailemaan josko se loytyy ja katoa sitten jatkoa.
Aivan epatodellinen olo, toivottavasti nuo saavat sen jostain kasiinsa, lahetin asken kaikki mahdolliset mailit ja lomakkeet.
Laita niille mahdollisismman epämääräiset tiedot laudasta, tyyliin; rullalauta, pitkä ja isot renkaat. Saat ehkä edes jonkun lonkkarin... Ei sentään. Ikävä asia. Voi uskoa että vituttaa kuin pientä oravaa, kun koko reissun iso idea oli rullata pitkästi, hankala pelkällä rinkalla.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
"If you´re too old to skate, you´re too old to have fun!" -The Skateboard Book-
|
|
|
|
sirherbert
|
 |
« Vastaus #13 : 04.07.09 - klo:11:44 » |
|
Luulis että Japanissakin on myynnissä lonkkareita. Tietysti jos budjetti oli alunperinkin tiukka, uuden hankinta voi mennä vaikeaksi.. PF:t kun on vielä uniikkeja niin astetta raivostuttavampaa.  Voimia!
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Ruhje Webzine - Rullalautailun erikoisin julkaisu. Deal Machine - The Modular sales toolkit. " This is concrete warfare we're talking about... if you're going to ride you gotta get on that shit." -Wentzl
|
|
|
|
Bowmore
|
 |
« Vastaus #14 : 04.07.09 - klo:12:56 » |
|
oliko suora lento?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Skate faster.
|
|
|
|
Stoole
|
 |
« Vastaus #15 : 04.07.09 - klo:14:39 » |
|
Huh, sain mailia etta lauta on loytynyt. Jonnekin pariisiin jaany matkan varrella. Huomenna pitais saada se. Toivottavasti saan siita kuvia ja tekstia kohta nettiin, on meinaan kohtuu uskomaton peli.
Droptrough prototyyppilauta, tehty mm. Kevlarista ja lentokone-epoksista ja on aivan kasittamattoman tunnokas ja nappara niin pitkaan matkaan kuin jyrkkaan makeenkin.
Nyt kumminkin Osaka nightlife ja sen jalkeen nukkumaan mangakahvilan koppiin yoksi.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Stoole
|
 |
« Vastaus #16 : 10.07.09 - klo:06:23 » |
|
Morjensta japanista. Taa kone ei anna mun kirjautua bloggeriin joten heitan vahan tilanne infoa tanne. Olen nyt Lake Toyan pohjoisrannalla leirinta alueella. Viime yona oli jaatava myrsky mutta nyt nayttaa siltaetta paasen jatkamaan matkaa tanaan. Olen tullut about 85km Sapporosta josta noin 3km poliisiautossa. Poliisi oli sita mielta ettei taalla saa skeitata ja halus vieda mut hotellille. Onneksi sille tuli joku kiireisempi tehtava ja se joutui paastamaan mut pois. Kohtelias vanha ukko kumminkin. Maet taalla on jotain aivan uskomatonta. Tokana matka paivana kavelin koko paivan ylamakeen, noin 15km. Kolmannen paivan kaytin leikkimalla siina samassa maessa laudan kanssa ja neljantena laskin sen toiseen suuntaan alas reppu selassa 17km alamakea!  Asfalttikin on enimmakseen aivan unelma tasaista. Jos taa ei ole lonkkari paratiisi niin mika sitten? Saat on tosin ollu himean kosteita mutta menettelee. Tanne leirinta alueellekin sai laskea 6km alamakea. Ihan ok sanoisin. Jos ootte joskus Hokkaidossa pain, kannattaa suunnata Boyanakayman hiihtokeskukselle, se on ton 15km/17km alamaen huipulla. En tosin suosittele sita kavelya kenellekaan tervejarkiselle. Hitto kun en taaskaan saa kuvia nettiin, olis muutama mahti otos. Kello on 13.05, voisin kohta purkaa teltan ja suunnata Lake Toyan Etela rannalle.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Kylooppi
|
 |
« Vastaus #17 : 10.07.09 - klo:09:04 » |
|
Kuulostaa kyllä täydelliseltä. Onnea ja isoja mäkiä loppumatkallekin. Sanoisin, että kadonneen laudan, poliisin väliintulon ja huonojen säiden jälkeen vuorossa olisi hajoavat varusteet? Vedonlyöntiä pystyyn? 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
e10
|
 |
« Vastaus #18 : 18.12.09 - klo:17:28 » |
|
Video?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
|
|
diipadaapa
|
 |
« Vastaus #20 : 07.03.10 - klo:11:10 » |
|
Toiha kuulostaa nastalta !!! Itteeki kuumottas lähtee tekee tollasta reissuu, mut viel ei kokemus riitä  Ehkä sit parin vuoden päästä on meikäläisen vuoro... Kuitenkin tsemii ja voimii, toi blogin pito ois tosi timanttinen juttu jos vaa jaksat pitää sitä 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
and you sir, are an Idiot.
|
|
|
|
Bafusiini
|
 |
« Vastaus #21 : 21.04.10 - klo:04:10 » |
|
Videota? Kaikkia kuvia josstakin pyäin?
-A
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|